keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

Slow knitting

Aluksi, myönnettävä se on, mitä kutoja-sensei Liina minulle kesällä 2014 minulle väitti: once you go luksuslanka, you never go back to markettilanka. Siltä se pahasti näyttää.

Mutta onneksi minulla on tämä slow knitting ideologia: ei vie lankahankinnat ahdinkoon. Huivia numero yksi neuloin syksystä 2014 tammikuuhun 2015. Huivia numero kaksi helmikuusta joulukuuhun 2015 ja huivia numero kolme joulukuusta 2015 arviolta vuoteen 2027.

 Kuten sanoin, Liinan vika. Malli Veera Välimäen Neon Beast.

Joka kerta - siis kolmesti - olen ollut äärimmäisen skeptinen lopputuloksesta. Joka kerta - siis kahdesti - olen ollut äärimmäisen tyytyväinen lopputulokseen.

Olen ymmärtänyt, että tämä kuuluu kuvata näin.

Toinen huivi oli myös Liinan vika. Ja Veera Välimäen resepti. Ja väreiltään haastava. (Jos ensimmäisestä tuli Tupu, Hupu ja Pentti, tästä tuli Leenu, Liinu, Matti ja Teppo.) Eli ihan samoissa mentiin, paitsi että Kapan lanka oli ompelulangan paksuista ja mallin ideana kaksi miljardia oikeaa silmukkaa.

Sooloilin raitojen paksuudessa, koska en halua kerätä langanjämiä, eli neuloin kerät loppuun. Loppua kohti aloin epäillä, että pilasin koko homman, koska raidat lyhenivät niin merkittävästi, ja viisi senttiä ennen loppua kudin tahtoi unohtua lopullisesti laatikon pohjalle.

Kunnes keksin, että haluan aloittaa uuden projektin. Kävin pitkän keskustelun itseni - ja myös muiden - kanssa siitä onko järkeä enää tehdä kolmatta huivia, vai olisiko syytä siirtyä neuleisiin. Harppaus tuntui suurelta, mutta toisaalta kolmas huivi liioittelulta. Päätin kuitenkin, että koska käytän talvikaudella huivia päivittäin töissä, myös kolmannelle voisi olla käyttöä, nimenomaan hartiahuiville. Paita sitten 2017.

Slow knittingin filosofiassa on lupa olla vain yksi kerrallaan työn alla, joten Kappa oli lopeteltu illassa. Päättelinkin. Pingotinkin. Sitten sain mennä lankakauppaan.

Sitä en nyt mennyt kyseenalaistamaan, että olisin vaihtanut suunnittelijaa.

Kuvittelin nimittäin, että kaupasta ostamalla värien mätsääminen olisi kuin kuohuviinibrunssi hummuksella, mutta ikävä kyllä se ei kyllä osoittautunut yhtään helpommaksi kuin aiempi nettivalinta. Tai tuloksekkaammaksi. Värit ovat kenties tasapainoisen erilaisia, mutta jotenkin tylsiä yhdessä.

Mutta mikä vielä pahempaa. Noin kuukauden huivia työstettyäni tajusin - siis olinhan minä ohjeen lukenut, mutta oikeasti tajusin - että jokaisen raidan jälkeen langan katkomalla minulla on edessä noin miljardi (eli ainakin kolmekymmentä) pääteltävää langanpätkää. Ylitsepääsemätöntä.

Kahdeksastoista asia, jonka Liina on kutimoimisesta minulle opettanut, on että purkaminen kannattaa aina. Ja purkamallahan tuosta voisi vielä tehdä Neon Beastin.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...