Nähtäväksi jää.
Mutta nyt on hyvä. Todisteeksi kerron tähän tarinan eräästä henkilöstä, ja vaikka ei nykyään olekaan väliä ovatko kerrotut tarinat tosia, tämä on.
Erään henkilön vaimo oli suunnitellut mökkiviikonlopun ystävien kesken, ja sopinut lastenhoidon Turkuun, mutta tämä ottikin ja meni sairastumaan semminkin viheliäiseen flunssaan, että mökkeily oli peruttava. Ja tällä vaimolla oli siksi empaattiset vanhemmat, että ehdottivat muun perheen Turkuun matkustamista, jotta tämä saisi lepäillä flunssaansa rauhassa. Eräs henkilö nokitti tarjousta viemällä lapset Turkuun ja palaamalla itse kotiin.
Viikonloppu ilman lapsia. Ilman etukäteen suunniteltua ohjelmaa. No flunssassa mutta. Uskallan olettaa teidän ymmärtävän tilanteen aiheuttaman hämmennyksen eräässä henkilössä ja hänen vaimossaan.
Vaimo lepäili urheasti, kuunteli äänikirjaa ja neuloi sohvalla maaten, karsi, järjesti, nimikoi ja aakkosti lasten vaatekaapit. Ja totesi itsensä sen verran kelpoiseksi lauantai-iltaan mennessä, että henkilöt päättivät lähteä elokuviin. Uskoisin, etten valehtele, jos sanon, että toista kertaa kahden sitten vuoden 2008. Ja jos valehtelen, sillähän ei ollut niin väliä. Näin nämä asiat koetaan.
Elokuvan (jonka aikana flunssa luonnollisesti päivittyi hakkaavaksi yskäksi) jälkeen henkilöt astuivat metroon, nousivat ylös Sörnäisissä keskelle Kallio Block Partyja ja Atomirotan keikkaa, totesivat itsensä nälkäisiksi ja eksyivät matkalla falafel-paikkaan helmeen nimeltä Kombo, joka tarjosi herkullisia tapas-annoksia sekä vallilalaisen pienpanimon kuuleman mukaan edellisenä iltana pullottamaa IPA:a. Pullotuserästä 001. Henkilöt tunsivat itsensä erityisiksi.
 |
| Kurvi. |
Eikä viitannut (vain) olueen.
