torstai 9. toukokuuta 2013

Ulkoisettu motivaattori

Aloitin taas kerran juoksuharrastuksen.

Tai siis: päätin aloittaa juoksemisen.

Kävin siis kävelyllä.


En pidä juoksemisesta, ja motivaatio-ongelmanikin on tullut läpikäytyä aiemmin. (Kiitos Valeäiti, mä niin samaistuin - paitsi että mä en ole edes ole aloittanut.) Miksi ihmeessä taas vaivaudun? No koska.
1. Hengästyn matkalla alakerrasta yläkertaan. Viimeksi olen urheillut joulukuun alussa. Sanan "urheilu" tilalle voi myös vaihtaa sanaparin "kävellyt kilometrin" ja se on yhä totta. Kuntoa tarvitaan, jotta voi pelata futista, mikä on ihanaa. Ei haittaisi myöskään arjessa jos en olisi tällainen energiaton mato. Jos yleväksi ruvetaan, niin ehkä eläisikin vähän pidempään, tai terveempänä.*

2. Juoksu on ainoa kunnonkohotusmuoto, johon näin pikkuvauvavaiheessa helposti irtoan: ei aikatauluja ja vauvan voi ottaa mukaan.
3. Kaikki muutkin juoksee (mikä on tietysti paras motivaattori kaikkeen). Eli kai siitä pakosti jotain voi saadakin.

4. Soft shell -takki. Lahja ei ollut mieheltä mikään hienovarainen vihje, että kiva jos sinäkin urheilet. Sen se sanoo ihan suoraan. Mutta lahjaksi saan joko itse tarkoin osoittamiani tuotteita - tai sitten urheilukamoja. (Olen tosi hienovaraisesti sanonut ihan suoraan, että en minä urheiluvarusteita tarvitse vaan aikaa urheilla.) Onhan miehen innostus minun urheiluuni myös hyvä: kotoa tuleva tuki on ensimmäinen ehto sille, että kotoa pääsee poistumaan. Ja on näin hienoa urheiluvarustetta toki pakko käyttää.
5. Soft shell -takki. Kummallisen hälytinkommelluksen takia mies tuli kotiin miesten takin kanssa, vaikka oli ostanut naistensellaisen. Menin siis vaihtamaan takkia, ja jouduin sovituksen jälkeen valitsemaan M-koon. Urheilun lisääminen ja kakunsyönnin vähentäminen lienevät helpoimmat keinot palata jollain aikavälillä vanhoihin mittoihin (ja mahtua muihinkin kuin niihin yksiin farkkuihin, joiden haarus on jo pahasti revennyt).
6. Lenkkeily on myös helpoimpia mahdollisia tapoja saada "omaa aikaa". Unohdetaan se, että mukavammin aika kuluisi kakkua syömällä kahvilassa.
Toinen suuri kysymys: Miksi jokin olisi tällä kertaa toisin?
Ehkä ei olekaan, mutta lähden hakemaan motivaatiota ulkoisin keinoin:
1.  Julistamalla uutta alkua täällä, minkä jälkeen on noloa taas lopettaa ennen kuin aloittaakaan. Ilkkukaa minua rumasti jos juoksuaiheisia postauksia ei ala kuulua!

2. Rekisteröitymällä Sports trackeriin: datan keruu saa ponnistelut näyttämään todellisimmilta. Pics or didn't happen! (Tämä atk-aika on alkanut kyllä lähteä käsistä: pysähdyin ensimmäisellä lenkillä ensimmäiseen kadunkulmaan asentamaan ohjelmaa puhelimeen. Lataus ei kuitenkaan onnistunut, ja sen sijaan otin jonkun halvan kopion, joka ei sitten tallentanut kävelyäni: hukkaan meni koko lenkki!)
3. Osallistumalla johonkin juoksutapahtumaan syksyllä - mielellään kaverin kanssa, jotta saa suorituspaineita. Serkulla olisi kolmekymppistavoitteena juosta ensimmäinen puolimaraton lokakuun alussa, mutta se lienee minunkin harhaiselle luonteelleni liian iso tavoite. Niin ja synnytystä käytän tekosyynä. Kympin lenkki Ruissalojuoksussa 21.9. voisi ehkä olla mahdollisuuksien rajoissa.
4. Ja sitten vielä luin männä iltoina Murakamin Mistä puhun kun puhun juoksemisesta. Vaikka en hirveän vakuuttunut ollut kirjasta, hirveän vakuuttavasti Murakami puhuu juoksemisesta. Eli kai todellisen juoksutavoitteen on sitten oltava maratoni. Kröh. Mainitsinko jo harhaisesta itseuskosta?
Huvittavin osuus tässä uhossa on, että en ole juossut vielä metriäkään, vaan kävelemällä joutuu aloittamaan. Toistin tänään sen ensimmäisen, rekisteröimättömän kävelyni: hiukan vajaa tunti, hiukan vajaa viisi kilsaa. Kunnostani kertoo paljon, että tämä tuntuu ihan urheilusuoritukselta. Mutta tiedättekö mitä: siitä tulee myös ihan siis tosi nastat vibat! Ihan niin kuin kaikki ovat aina väittäneet! Jos vain se ulkoinen motivaattori saisi minut potkittua liikkeelle, niin ehkä sisäinen motivaatio syntyisi tämän tunteen kautta. Pretty please?

* Sattuvasti tähän Hesari kertoi tänään, että istuminen tappaa. Ja sitä ei voi kompensoida sillä pienellä iltalenkillä.
"On huo­mat­tu, et­tä run­sas is­tu­mi­nen on it­se­näi­nen kuo­le­maa ai­heut­ta­va ris­ki­te­ki­jä, vaik­ka liik­kui­si pal­jon. Lo­giik­ka on sa­ma kuin tu­pa­koin­nis­sa. Ei tun­nin lenk­ki pois­ta nii­tä hait­to­ja, joi­ta syn­tyy, kun polt­taa as­kin tu­pak­kaa," kertoo jutussa terveysliikunnan tutkija Tommi Vasankari.
Ja miten minä vietän päiväni? No niinpä. Istun aina paitsi ruokapöydässä. Romahdan ensimmäisen mahdollisuuden tullen hiekkalaatikon reunalle tönöttämään, ja voivottelen mielessäni kun on pakko antaa keinuissa vauhtia. Laiskuus laiskistuttaa.

22 kommenttia:

  1. Mäkin haaveilen urheilusta ja erityisesti juoksemisesta.. Mutta mutta. Synnytys ekaksi ja sitten mullekin joku ihana softshell-takki tai muu motivaattorijuttu ja motivaatiota.

    Voisit perustaa jonkun turkulaisen äitihaasteen, joka alkaisi loppusyksystä. Tavoitteena just joku kauhea juoksutapahtuma ja ihana vartalo ja paljon omaa aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtava idea! (Paitsi että syksyllä ei voi aloittaa mitään, koska talvi ja talvella mä en juokse vaikka aseella osoitettaisiin. No okei, tietty mä juoksisin sitten, mutta you know.) Sä taidat olla muuten ihan tässä huudeillakin - juostaan ja huudellaan kunhan tuosta tilastasi tokenet. (Jos ei ole vielä talvi.)

      Poista
    2. No ymmärsit heti yskän, ja kohtukin laskeutuu, jos aloittaa liian aikaisin, ja vaatteet ei mene päälle ja imetys.. Joten joulun jälkeen, kun mies ostaa lahjaksi uudet juoksutrikoot, alkaa aktiivinen harjoittelu jotain ruisrääkkiä varten!

      Asutaankohan me oikeasti lähekkäin?

      Poista
    3. Kyllä uskoisin. Mut enempää ei voi julkisesti spekuloida ku oon niin salaperäinen mysteeribloggaaja.

      Poista
    4. No helvetti. Sit juostaan ja laitetaan kohtu laskemaan ja virtsa karkaamaan! Hienoa!

      Poista
  2. Noni hei, go sinä! Tervetuloa pakkopullajoukkoon! Paitsi että miten pulla voi ikinä olla pakko, kysyn vaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mä oon kyllä niinnirso, että useammin jätän pakkopullan (joka näin varsinais-suomalaisittain tarkoittaa kuivaa pitkoa) ottamatta. Oikea pulla on sitten asia erikseen!

      Poista
  3. Eikä, olenko mä viimeinen laiskamato maailmassa? Esikoinen kysyi, mitä mä tähän kirjoitan, ja kun selitin, se kysyi vaikuttuneena: "Aikooko se äiti ihan itse juosta?" Juoksevat äidit ei siis ole koskaan kuuluneet sen kokemusmaailmaan.

    VastaaPoista
  4. Toi Hesarin juttu oli hyytävä. Pitää ehkä urheammin käyttää sitä sähköpöytää duunissa, eikä vasta sitten, kun joku paikka on jo jumissa.

    Ja noin muuten: jee! Hyvä sinä!

    Mä voin paljastaa: en todellakaan ole ollut aina liikuntaan tykästynyt, juoksusta nyt puhumattakaan. Sitten kävi jotain. Ja lopulta annoin itselleni ukaasin: tykkäät juoksusta tai itket ja tykkäät juoksusta. Nykyisin lähinnä tykkään, välillä vain itken ja tykkään.

    Niin että on siitä mahdollista oppia tykkäämään. En lupaa, että kaikille on mahdollista, mutta joillekin.

    Mä alustavasti voin ilmoittautua mukaan lenkkiseuraksi, mutta katsotaan sitten lähempänä, että onko ihan harhaa lähteä Tursuun juoksemaan kymppiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kannustuksesta - ehkä juoksemisen ihme tapahtuu minullekin... Ja kyllä Tursuun kannattaa tulla tursuun! ;) sähän voit juosta sen puolimaran jos ei kympissä ole tarpeeksi haastetta reissua varten!

      Poista
  5. sun ei tartte juosta puoleen vuoteen koska kohdunlaskeuma meillä vanhoilla synnyttäjillä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puoli vuotta?! Haluan toisen mielipiteen! (Tää innostushan kestää korkeintaan kuukauden...) olen ymmärtänyt et pari-kolme kuukautta... Niinkin kauan kävely tuntuu tappavalta. Koska jos joku on tylsempää kuin juoksu, niin kävely.

      Poista
    2. Se koskee kato niitä nuoria naisia! Joku erikoistunut fysioterapeutti tms ois hyvä vastaamaan, gynet ei oo tienny eikä perus pt:t kun oon kysynyt.

      Poista
    3. Hmmm... Dr. Google (asiasivuilla koitin käydä, en kaksplussan keskusteluissa ;)) sanoo, että tupakointi ja ylipaino olisivat suurempia riskitekijöitä kyseiselle vaivalle kuin mitä juokseminen... Mutta lantionpohjanlihakset saisi ilmeisesti olla kunnossa ennen juoksuhommia. Täytyy konsultoida vielä jotain ihmislekuria.

      Futiksen taisin viimeksi aloittaa siinä 3-4 kuukauden kohdalla, ilman havaittuja ongelmia.

      Poista
    4. Mitääh? Minäkin haluan toisen mielipiteen!

      Ja kuinka vanha on vanha? Sillä minä en ole vanha, ja jos minä en ole vanha, ei Täti-ihminenkään ole vanha (laskin itse tuon edellisen tekstin perusteella).

      Ja mikä on kohdunlaskeuma?

      (huomaatteko, luotan teihin enemmän kuin Googleen. Tai sitten olen vain laiska)

      Poista
    5. Kohdunlaskeuma on juuri sitä miltä se kuulostaa - ja googlaukseni perusteella ilmeisen yleinen vaiva, joka ei lievänä kai juuri haittaa, mutta voi olla myös todella ikävä.

      Kiitos vanhuusanalyysistä: tykkään sun määritelmästä enemmän kuin Wandiksen inhorealistisesta ;)

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Ja kytät on poliiseja!

      Eli tottahan tuo. Mutta tavoitteena on kuolla laihana ja hyväntuoksuisena.

      Poista
  7. Sulla on ruhtinaallisesti aikaa treenata itsesi valmiiksi puolikkaan starttiin. Mä meen vasta lokakuun puolivälissä katsos. Justiin vielä ennen talvea siis ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lokakuun puolivälissä vasta: sittenhän mulla on puoli vuotta ja viisi päivää synnytyksestä - eli viisi päivää treeniaikaa? ;) Lahjattomat harjoittelee!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...